keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Voihan arki

Meidän elämään ei kuulu mitään sen ihmeellisempää. Ollaan lähinnä opeteltu eloa isommalla laumalla mikä on sujunu suht ongelmitta. Koirat ja kissat tulee kaikki toimeen keskenään eikä mitään suurempia härdellejä oo ollu. Mitä nyt Helmi on oppinu vahtimaan ruokaansa jolloin Hertta ja Jannu ei saa ohittaa sitä tai ärähtää jos ei sitä kiellä. Siis Helmi joka on aina ollu helppo. Sille on vissiin yleneminen laumassa noussu päähän.

Mut hei me muutetaan! Kolmen viikon päästä olis muutto omakotitaloon edessä. Päästään isompiin tiloihin eikä tarvii ressaa häiritseekö meijän älämölöt naapureita. Koiratki saa vahtia ulkoa kuuluvia ääniä ja ilmottaa ilman pelkoa naapureiden häiriintymisestä.

Mun kesäloma oli ja meni. Pääasiassa oltiin kotona mut jonkun verran Nakkilassa ja käytiin me Espoossaki kääntymässä. Koirat on päässy hihnalenkkien lisäks rälläämään mettässä, uimaan, pyöräilemään ja ollaan me jopa tokoiltu ja jäljestetty! Helmille n. 300m jälki satunnaisella palkkauksella kuivassa mettässä. Hyvin piski jäljestää ja polkujen ym ylitys ei oo ongelma. Tokossa toi edistyy, rakastan ton intoa tehdä! Paten rauhallisuuden jälkeen on ihan sika kivaa kun voi vaan tehdä hirveellä innolla ja palkata koiraa patukalla jolla se nykyään jopa leikkii

torstai 14. elokuuta 2014

Hups 3kk...

Onpas kolme kuukautta vierähtäny nopeesti.Moneen kertaan pitäny päivittää, mut aina tullu joku este. Tai sit netti ei oo toiminu, mikä nyttenki meinas koitua esteeks päivittämiselle. Katotaan muistanko edes päivittää kaiken mitä tänä aikana on tapahtunu.

Helmi kävi heinäkuun lopussa luustokuvissa. Kolmen tunnin ajomatka oli lievästi sanoen tuskanen, kun lämpömittari näytti 35 astetta. Ja Kankaanpäässä kun Ventelällä käytiin, niin ei meillä tainnu kestää siellä edes kun 1,5h kaikenkaikkiaan. Sen jälkeen päästiin lähtemään kotimatkalle väsyneen koiran kanssa. Mutta hyvä reissu oli! Virallisetkin tulokset tuli jo, ja tuloksena lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä terve! Hyvin voi harrastaa ilman pelkoa et ihan heti pitäis ongelmia tulla :)

Helmi kävi heinäkuun alussa Harjavallassa korkkaamassa AVOimen luokan erkkarissa tuloksella EH. Odotettu tulos, koska onhan toi ihan kehittymätön johkonkin 5-6vuotta vanhoihin avoimiin.Mut niin saaki olla,ja tavallaan en edes toivo tolle enempää karvaa, koska nyt se on ihanan helppohoitoinen. Käytiin myös 26.7 Porvoossa näyttelyssä. Avoimin mielin lähdettiin, olihan Helmi ainoa ilmoitettu briardi. Odotukset ei kuitenkaan ollu korkeella ton ollessa niin kehittymätön. Keskeneräisyydestä tuomari mainitsikin, mut tuntu se tykkäävän silti.  Tuloksena AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP! Ryhmiin ei ehditty jäämään koska mun piti ehtiä töihin, enhän odottanu et mihinkään ryhmäkehään edes päästäis. Nyt tolta puututiski sit vaan yks serti ja käyttötulos. Käyttötulos yritetään varmaan saada kasaan paimennuksesta, se kun vaatis paimennuksen esitaipumuskokeen hyväksymistä ja sen jälkeen hyväksyttyä tulosta paimennuskokeesta. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin kai me se joskus saadaan :) Seuraavat näyttelyt menee näillä näkymin ens vuoden puolelle


Helmin kanssa onkin harrasteltu koko kesä kovin vaihtelevasti. Helteitten takia ei olla oikeen päästy pyöräilemään, kun edes öisin ei laske lämpötila tarpeeks alas. Käytiin toukokuussa muutamaan kertaan, mut sit alko liiat helteet ja ollu liian kiire. Nyt käytiin eilen pyöräilemässä 7km, ja tottakai kohdalle sattu kamala ukkonen. Mut hienosti Helmi juoksi ja veti välittämättä ukkosesta :) Pyöräiltiin kotoa Emmille viemään siellä hoidossa olevalle Patelle ruokaa. Tuntuu et nää ilmat rupee vihdoin viilenemään inhimilliselle tasolle, niin ehkä me päästään useamminkin pyöräilemään. Haaveissa olis kiertää tollanen about 20km lenkki 2-3 kertaa viikossa vielä tän syksyn aikana, mut pitää eka kohottaa ton piskin kunto siihen pisteeseen etei käy liian rankaks.

Tottis on ollu tosi vaihtelevalla treenillä koko kesän. Ollaan me muutamaan kertaan hinkattu perusasentoa, ja käyty joskus jopa treenaamassa jossain. Helteillä ei vaan oo huvittanu tehdä sitäkään... Helmi ymmärtää eteentulon ja perusasennon jos vaan malttaa keskittyä. Liikkeestä maahanmeno toimii paimennuksen takia, ja seuraaminen rupee olee alkeissa edes. Pitää yrittää tehotreenata nyt koko syksy ja hinkata liikkeitä ja treenata ton häiriönsietokykyä.
Pate jäi nyt oikeesti eläkkeelle. Puuhaillaan sen kanssa varmaan aina välillä jotain hömppätokoa, mut ei treenata enää tavoitteellisesti. En viitti kiusata sitä, kun se ei vaan tykkää siitä hihnaseuruusta. Ja koska se on se hihnassa olo mikä on ongelma, niin tiputtaa se lajeista pois myös rallytokon. Vanhus saa olla kurinpitäjä kotona ja nauttia lenkkeilystä ja uimisesta  ja muusta yleisestä pärräämisestä.



Jälkeä ei olla Helmin kanssa oikeestaan  tehty, mut paimentamassa ollaan sentään käyty. Kesäkuun alussa oli yhdistyksen paimenpäivä, joka ei meijän osalta menny ihan odotetusti. Helmi paineistu ihan järkyttävästi jostain syystä ja meni ihan lukkoon. Loput sen päivän treeneistä palauteltiinkin sitä ja koitettiin vapauttaa sitä ja saada sille hyvä olo. Lopulta se saatiinkiin taas tarpeeks vapautuneeks ja sen treenit loppu siihen. Seuraava kerta sen jälkeen menikin vähän samoissa merkeissä.Vaati hirveesti kannustusta et uskals tehdä, mut kun sai hirveet kehut niin vapautu. Sen jälkeen onki työskennelly tosi hyvin. Helmin kanssa ollaan edetty tosi paljon keväästä. Kun miettii et ollaan keväällä käyty ekaa kertaa ikinä lampailla, niin oon tyytyväinen siihen missä ollaan. Kaaret sujuu, koira on hallussa, stopit toimii (tästä saadaan aina kehuja, ja et en saa pilata niitä) ja kuljettaminen sujuu. Koira myös toimii isollakin laumalla pellolla, eikä onnistuta edes päästämään laumaa karkuun. Nyt pitäis ostaa uus kymppikortti et päästään taas ahkerasti paimentamaan vähän liian hiljasen kesän jälkeen. Pitää hyödyntää peltomahdollisuudet ennenku talvi pakottaa siirtymään treenaamaan sisätiloihin.

Suurin muutos mitä tää kesä on tuonu mukaanan, on laumakoossa. Ollaan koko kesä oltu aika pitkälti kaikki vapaapäivät Nakkilassa tyttöystävän luona, jolloin lauma on koostunu kuudesta koirasta, eikä mitään ongelmia. Pari viikkoa sitten toi muuttiki sit tänne, joten lauma koostuu nyt yhteensä neljästä koirasta ja kahdesta kissasta, kun ton mukana lähti pari koiraa. Kevyttä muutosta elämään kun tottunu et omat koirat on maailman helpoimpia. Jannu ei pysykkään irti ja Siro syö kaiken mitä laskee ruuaksja vahtii ruokaa. Mut hyvin tää on menny, ilman mitään maailman suurimpia kriisejä. Mulla alkaa maanantaina kesäloma, joten päästään oikeesti aktivoitumaan harrastuspuolella Helmin kanssa. Koko kesä kun on menny vapaana rällätessä ja uidessa.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Harrastuskevät!

Ollaan viime aikoina oltu kovin aktiivisia harrastuspuolell. Kerran viikossa käyty paimentamassa, yritetty käydä kerran viikossa tekee jälki ja tottista otettu pari kertaa viikossa. Pyöräilemässäki ollaan käyty.  Jälki sujuu hyvin. Itse jäljestäminen toimii hyvin ja Helmi hakee hyvin takas jäljelle jos jostain syystä  sen hukkaa. Tottiksessa eteentulot ja sivulletulot toimii nykyään ilman käsiapuja muutamanki metrin päästä. Seuraaminen vetää vinoks ja ylöspäinsuuntautuvaks samantien jos inuttamisen lopettaa. Pitäis siihen keksii jotain. Pitäis myös jääviä opettaa, maahanmenohan sujuu jo pelkästään paimennuksenki takia.

Tosiaan se paimennus. Viime viikolla satuttiin paimentamaan samaan aikaan Annamarin ja Peppi-briardin kanssa. Saatiin kivasti yksityisopetustunti Annamarilta hyvien ohjeiden kanssa. Ongelmana, yllätysyllätys, mun kepikäyttö ja ajoitus. Noh, se rupes sit sujumaan ja koira toimi. Suunnat toimii tosin niihinkin tarvii etäisyyttä lampaista. Ajaminen toimii vaikka vaatiiki etäisyyttä.

Eilen oltiin paimentamassa. Helmi kävi ihan liian kierroksilla molemmilla kerroilla ja lähinnä vaan haukku. Kun käy liian kierroksilla varastaa paikallaolosta ja ei kuuntele. Tänään oltiin kans paimentamassa ja eka kierros meni pitkälti samoissa merkeissä ku eilinen. Selvästi vaadin siltä etäisyyttä ja ne maahanmenot siihen mihin mä ne haluun, mut silti kaikkea säesti haukkuminen. Kierroksien välillä heitin ton aitaan kiinni ja lähdin pois sen luota. Mä en sitä huomioinu vaikka haukku, kuuntelee paremmin jos joku muu sitä komentaa. Rauhottu sinne tosi hyvin ja istu/makas rauhassa koko sen ajan mitä odoteltiin omaa vuoros. Tää selvästi autto ja toinen kierros oli tosi hyvä. Ei haukkumista jokasen maahanmenon yhteydessä eikä hirveetä kaahottamista. Koira totteli hyvin kaikki maahanmenot vaikka matkaa oli, pysy paikallaan niin kauan ku käskin vaikka mä ja lampaat liikuttiin ja etäisyydet ajaessa oli hyvät, jos tuli liian lähelle ni muistutus ja taas toimi. Hyvä kierros siis :)

Ollaan käyty pyöräilemässäki. Helmi vetää hyvin ja keskittyneesti, ainoo kompastuskivi on jänikset. Pitää roudaa pyörä auton kanssa johonki sopivalle hiekkatielle täs joku päivä ja käydä siel ottamas joku hyvä lenkki.

Pate siirty nyt oikeesti eläkkeelle. Seuraaminen ei oo sen lempipuuhaa ja hihnaseuruu on tyhmää. Paineistuu ilmeisesti jos otetaan liikettä liikkurin kanssa ja toimii huonosti vaik palkkais. Totesin sit et ei varmaan käydä sen kans edes rallytokokisoissa, koska niissä pitää olla hihna. Hömppäillään sen kans sit vaan kotona ja opetellaan vaik ekaa kertaa elämässä turhia temppuja. Pappa on kuitenki virkee niin voi tehdä kaikkea.

torstai 24. huhtikuuta 2014

treeniä ja tallipiskit

Kamala kun aika on taas hurahtanu! Tuntuu et on niin paljo ohjelmaa et aika kuluu kuin siivillä. Lomaltapaluustaki on jo kolme viikkoa... Parit tokotreenit ollaan käyty vieraassa koirahäiriössä tekemässä. Toisella kerralla EVL:ässä koiransa kanssa kisaavan ihmisen valvovan silmän alla otettiin seuruuta Paten kanssa, jolta saatiin hyviä vinkkejä seuruuseen. Helmin kanssa treenit sujuu hyvin, se on vaan hirveen häiriöherkkä.Koira toimii tosi hyvin niin kauan ku keskittyy kunnolla muhun, mut jo se et jättää sen paikoilleen ja ottaa askeleen taakse tehdäkseen eteentulon riittää, et toi jää pälyilemään ympäristöä. Hirveesti pitää siis koittaa treenata vieraissa paikoissa missä olis elämää et tottuis ympäristöön. Pariin kertaan ollaan keskenämmeki käyty eri paikoissa treenamassa ja hyvin toimii molemmat.

Jos joku kysyis mitä me ollaan viimeisen 2vk aikana tehty, niin vastaus olis helppo. Oltu tallilla. Viime viikolla oltiin kevyesti 5 kertaa, tän viikon saldoks tulee ilmeisesti 6 kertaa :D Mut mikäs siinä ku koiratki viihtyy! Saa pyöriä ja leikkiä ja jahdata kissoja ja kanoja (siis SAA JAHDATA jos kysyy Patelta, ei saa jos multa kysytään). Helmi on aikasemmin pelänny tallin sakemanninarttua, mut ei arkaile sitä enää, et ilmeisesti vaati vaan sen et näkee usein sen niin tottuu.

Helmin kanssa ollaan käyty kahteen kertaan paimentamassa. Viimeks oli ekaks liinassa mut tokan kierroksen vapaana. Otettiin rauhallisia liikkeellelähtöjä ja pysähtymisiä. Opeteltiin myös kuljettamista.
Tänään Helmi oli molemmat kerrat vapaana. Ekalla kierroksella opeteltiin taas kuljettamista ja pysähtymistä. Meinas lähtee livohkaan kun käskin maate ja olin menossa luokse, niin otin sen sit vierelle ja lähettiin poispäin. Käskin sit taas maate ja kuljeteltiin lampaita hetki ja sit taas maahan ja käskin mukaan ja vein poispäin. Toisella kierroksella liitettiin käskysanat kaarteisiin, jolloin koiran pitää siis kiertää siihen suuntaan mihin mä haluan. Pari lähtöä liikkeellelähtökäskyn kanssa ja sit lähtiki pelkällä suuntakäkyllä. Ja hyvinhän se toimii! Meillä oli tällä kertaa eri kouluttaja kun yleensä, ja tältä sai kivasti palautetta heti suorituksen jälkeen mikä meni hyvin ja mihin pitää kiinnittää huomiota. Mä käytän kuulema keppiä hyvin ja koira kuuntelee sitä, ja muistutan kuulema hyvin sillä koiraa oikeella hetkellä. Ohjaan myös hyvin pelkän kepin kanssa ja oon muuten sopivan ilmeetön. Saatiin myös kehuja eräåltä toiselta joka on suunnilleen saman verran treenannu koiransa kanssa kun mitä me ollaan Helmin kanssa käyty. Helmi on kuulema kehittyny ihan hirveesti :) se ei siis oo pelkästään mun kuvitelmaa! Ehkä se paimennuksen esitaipumuskoe vai mikä oli vois oikeesti olla jopa joskus mahdollinen?

Meijän perus arki sujuu kivasti. Kun miettii Helmin yksinoloja vuos takaperin niin ei tullu kuuloonkaan et olis vaan nopeesti käyny kotona ja lähteny sit nopeesti käymään jossain, vaan vähintään protestipissat oli tehty. Nyt Helmi jatkaa nukkumista pissallakäynnin jälkeen ku en olis aikasemmin ollukkaan edes pois. Vähän jännäsin et miten käy kun Eeva ja Donna-jämpti oli täällä yötä viime viikonloppuna ja heitin ne kotiin samalla kun menin töihin. Mietin reagoiko Helmi kun toinen koira lähtee ja se jää kotiin, mut kiltisti se tänne jäi nukkumaan.
Patesta on tullu ihan pölhö karvanajelun jälkeen. En tiedä paljo kastrointikin voi vaikuttaa, toi ei kuitenkaan oo koko viikkona reagoinu kertaakaan vaik tallin sakemannilla on juoksut. Mut tolla koiralla on ihan järkyttävästi energiaa koko ajan, se ei suostu nukkumaan kun sängyllä tai sohvalla, hirvee treeni-into koko ajan, jahtaa kissoja, leikkii kissojen kanssa kotona (!!!!!), ja mitä kaikkea. Ei sillä, hauska se vaan on, tallin kissojen jahtaamista lukuunottamatta :D Uimassaki noi on pariin kertaan käyny, pitäis raahaa kamera joskus mukaan ni sais uimakuvia...Seuraava paimennus on ens viikolla, huomiseks suunnittelin jälkitreenejä ennen tallillemenoa.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Talviloma!

Talviloma oli ja meni ja nyt yritetään palata takas arkeen. Toissa perjantaina tulin töistä kääntymään kotiin sen verran, et pakkasin viimeset kamat autoon ja koirat perässä. Kissat jäi kotiin pikkuveljen hoidettavaks. Mitään käryä ei oo mitä se on mun poissa ollessa Kipille tehny, mut hyvä vaan! Kip siis kärsii eroahdistuksests ja juoksee yleensä huutaen ovelle aina kun tajuu et ollaan koirien kanssa lähdössä (riittää koirien päästäminen pihaan) ja yrittää livahtaa ovesta. Tilanne on selkeesti pahempi aina jos oon myöhään illalla pois, tai mitä pahempaa, koko yön pois koirien kanssa. Mut nyt toi on helpompi kun pitkään aikaan. Ei pahemmin yritä karata, ei stressaa, ei huuda ovella hädissään kun lähdetään. Mitä tolle on meijän viikon poissaolon aikana tapahtunu?

Tosiaan päädyttiin ekana iltana Nakkilaan jossa viihdyttiin koko viikonloppu. Koirat tuli hyvin toimeen muitten koirien kanssa, ja kaikista ennakkoajatuksist poiketen kaikki kuus koiraa tuli hyvin toimeen keskenään. Lenkkeiltiin ympäriinsä ja vaan oltiin. Helmikin uskals yllättävän hyvin olla lapsien kanssa, vaikka vähän liian vähän niitä eläessään onkin nähnyt.


Nakkilasta jatkettiin matkaa maanantaina Kannukseen. Ei sit käytykkään moikkaamassa Seelaa ja Tiiaa parin ongelman takia, vaan ajettiin suoraan kannukseen. Matkaa kerty n.5h verran. Koirat nukku kiltisti koko matkan, ja välillä oli pakko taustapeilistä varmistaa et onhan koira oikeesti hengissä.pysähdyttiin kerran matkan aikana et koirat pääs jalottelemaan. Sillonki niitä sai herätellä, et vois nousta pissalle. Kannuksessa lähdettiin sit Eevan ja koirien kanssa laavulle polttamaan nuotiota ja grillaamaan. Koirat paino menemään pitkin mettää, vaikka välillä olikin pakko muistuttaa Patea, et ne tikit... Hyvin meni koko viikko neljän koiran kanssa. Vaikka epäilinki et vieläks pate sietää malikka-Sokkaa, niin selvästi Sokka 6kk ikäsenä on niin pentu viel et ei häiritse Patea.

Treenaamassa ei Kannuksessa käyty kertaakaan vaik piti. Tuliaisina silti karvoj kevyempi Pate :D se vedettiin ihan koneella asti lyhyeks ja on kyt kovinkin koomisen näköinen. Mut mitäpä toi karvoillaan enää tekis. Pallittomana se ei pääse enää näyttelyihinän ja ompahan viileempi olla kesällä.  Eikä karvat oo solmussa jokasen uintireissun jälkeen. Täytyy lisää kuvia jahka koneen avaan seuraavan kerran, tää puhelin ei näköjään anna lisätä.

Kannuksesta kun kotiuduttiin Saloon niin ei ehditty edes kotona käydä kun haettiin Jenni koirineen kyytiin bussilta. Hyvin meni viikonloppu neljän koiran laumalla, käytiin uittamassa koiratki!

Sunnuntaina kun oltiin viety Jenni koirineen bussille niin lähdin omien piskien kanssa Sinille. Helmi tuli jotenkin ryminällä autosta ulos ja jyräs samalla Paten niin, et takajalat väänty huonoon asentoon. Pate ulahti ja laahas pari askelta oikeeta takajalkaa ennenku se rupes toimimaan. Anto kopeloida ja taivuttaa molemmat takajalat eikä aristellu. En edelleenkään tiedä missä vika. Kävelee puhtaasti, ravissa pientä epäpuhtautta. Makuullemeno ja istuminen hitaampaa mut onnistuu. Toivottavasti toi levoll menis ohi...

Käytiin tossa vähän aikaa sitte tekemässä pikaset iltatokot. Paten kanssa hihnaseuruuta ja paikkista, jotka molemmat toimii! Paikkis oli 3min paikkamakuu, eikä toi häiriintyny vaikka mun takaa kulki mies cavalierin kanssa. Mies vielä huikkas perään et onpas mulla tottelevainen koira :) Helmin kanssa reviteltiin eka patukan kanssa, jota se pikkuhiljaa uskaltaa satunnaisesti repiä jopa. Tänään sai voimalla pitää kiinni! Toihan siis leikkii tosi huonosti lelulla ihmisen kanssa, paten kanssa repii kyllä lelua. Ollaan nyt sit opeteltu rehittelemään aina välillä ja megabileet onlin jos rupee vetämään, kehuja tulee jo kiinnipitämisestä.
Helmin kanssa otettiin sivulletuloa, jonka toi vihdoin osaa ilman käsinerkkejä. Samoten eteentulo toimii suurimman osan aikaa 10m päästä. Jos sen keskittyminen herpaantuu niin käsky+pieni käsimerkki lähdössä ja tulee eteen. Tulee viel suhteellisen suoraan ja kivan tiiviisti. Varmuutta tähän vielä ni hyvä tulee! Myös eteentulosta sivulle siortymistä pitää harjotella lisää. Seuraaminen ilman läsiapua onnistuu parin askeleen verran, ja tuntuu et toi on hokannu sen idean. Sitä pitää siis treenata nyt kunnolla ilman käsiapuja ja vahvistaa sitä.

Jälkeä täytyy joku päivä käydä tekemässä. Tänään piti mennä, mut koska sato vettä niin ei menty. Paimentamaan mennään vasta ens viikolla.

torstai 27. maaliskuuta 2014

"Ai mikä leikkaus, en mä vaan mitään oo huomannu"

Kovasti ennen leikkausta sitä pohtiessa luin netistä muiden kokemuksia urosten kastroimisesta. Siitä miten korkeankin kipukynnyksen omaavat koirat ulisee pari ekaa päivää kun sattuu, koira ei syö, ei oikeestaan kävele ja pissaa vasta ku on pakko. Eläinlääkäriki sano "älä ihmettele jos se panttaa pissaa eikä syö pariin päivään". Mitä tekee Pate? Nukkuu 4-5h sängyllä päätään selväks, käy sit pihalla pissalla ja seuraavaks kinuu ruokaa :D söi pariinki otteeseen pienet annokset märkäruokaa eilen. Tänään söi jo nappulaa. Eilen illalla sain kunnolla ärähtää tolle jotta ei riehuis helmin kanssa... Ohuenki arpikudoksen muodostumiseen menee kuitenki se 2-3pv. Haavassa on onneks itsestään sulavat tikit, niin ei tarvii tikkienpoistoa miettiä. Riittää et saa vahtii et toi pysyis edes suht rauhassa :p ja pohtii millä saa tän leijailevan betadinehajun pois autosta ja kämpästä... Rasvapatin ympäriltä ajettiin karvat pois, puristettiin niin tyhjäks kun vaan sai kun koira nukutettuna ei arista, ja putsattiin. Eilen puristin pariin otteeseen vielä verta, tänään ollu ihan kuiva. Toivottavasti toi paranee nopeesti, kuitenki antibioottikuuri päällä...

Helmi kävi tänään taas paimentamassa. Koska ulkona oli niin kiva ilma, oli treenit ulkona laitumella. Koska kyseessä oli vasta Helmin kolmas paimennuskerta niin ulkotreenit isommalla tilalla ja n.8 lampaan laumalla liikaa. Ennen sillä on ollu suht rauhalliset liikkeellelähdöt (epävarmuus?) mut nyt syöksähti samantien keskelle laumaa ja hajotti sen ja rallas yksittäisten lampaitten perässä. Eiku liinasta kiinni ja koira takas. Otettiin sit ekalla kierroksella vaan eteenpäin menoja niin, et koira oli mun ja lampaitten välissä. Käskystä saa liikkua ja pysähdytään kun käsken. Rauhottu se pikkuhiljaa ja saatiin pari hyvääkin pätkää. Erona sisä ja ulkotreeneissä on se, et hallissa ollessa hallissa on vaan sillä hetkellä treenaava koira sisällä. Ulkona muut odotti sit aitauksen ulkopuolella. Helmi sit meinas kiihtyä liikaa jo siitä, et joku toinen koira liikkuu ja juoksee aitauksessa ja lammaslauma liikkuu. Sit otti häiriötä kun laitumen toisesta päästä kuulu paimennuspilli. Toiselle kierrokselle kun päästiin, niin vaihdettiin pysähdy+istu menetelmä suoraan maahanmenoon. Istuminen on tolle normaalisti varmempi, mut lampailla ei näköjään toimi. Otettiin sit rauhallisia liikkumisi eteenpäin ja maahanmenoa, ja siellä pysymistä, käskystä. Hyvin se toimi! Selvästi rauhallisempaa ku ekalla kierroksella. Kuunteli käskyjä, muutama hyvä kaari ja hyvät maahanmenot. Vaikka pelto oli märkä. Seuraava kerta on kolmen viikon päästä, siihen mennessä pitäis treenailla vähän suuntien alkeita et saadaan suuntakäskyt kaariin. Ja maahanmenon toimivuutta kauempaa.

Me lähetään koirien kanssa huomenna viikoks reissuun. Huomenna kutsuu Nakkila ja maanantaina matka jatkuu eka pikavisiitillä Vaasaan moikkaamasn Seela briardia ja Tiia ja siitä sit vielä Kannukseen jossa ollaanki sit ens viikko!


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sairasteluja, reenejä, pohdintaa

Meillä ei nyt taas kaikki mee ihan niin kun pitäis... Patelle on ensinnäkin varattu huomiselle kastrointiaika, jos vaikka Helmin seuraavat juoksut sujuis kivuttomammin. Paten edellisestä nukutuksesta/leikkauksesta on vuos aikaa, jolloin kaikki suju hyvin. Tää on ton ensimmäinen nukutus mitä  oikeesti jännitän... Pappakoiralla ikää kuitenkin 11.5v.  Kaiken tän lisäks tolta puhkes pitkästä aikaa rasvapatti eilen mun työpäivän aikana. Ei muuten, mut puhkes osittain ihonsisäsesti... Putsasin ja tyhjensin sen illalla niin hyvin kun vaan pystyin. Mitään muuta kun verta sielt ei tuu, et ei oo tulehtunu. Pikkasen turvoksissa se on edelleen siitä patin vierestä, mihin osa verestä on purkautunu. Paljo parempi kuitenkin kun mitä oli eilen, eikä se kuumota siitä samalla tavalla enää. Joten lisää putsausta ja kylmäystä... Pitää lekurin kanssa puhua huomenna et mitä voin tehdä. Voi pappakoira, voisitko pysyä terveenä...

Helmi kävi viime tiistaina taas lampailla. Ensimmäisellä kierroksella oli hetken liinassa, mut muuten loppuajan irti. Kerää hyvin laumaa kasaan, ja ongelmaks tuntuki muodostuva se, et me vaan pyöritään ympyrää koska koitan pitää koiraa piis mun takaa ja lampaat on edessä ni kompuroin niihin jos liikun :D ehkä me(mä) opitaan vielä... Muuten sit koitettiin lampaitten kuljettamista niin, rt lampaat on mun ja Helmin välissä ja se tuo niitä mua kohti, ja mä kävelen taaksepin. Opeteltiin myös pysähtymistä ja odottamista, ja siitä liikkeelle lähtöä. Ehkä tää tästä vielä kehkeytyy kun tarpeeks käydään :) torstaina olis vuorossa seuraava teeenikerta. Briardyhdistyksen paimenpäivällekki harkitsen ilmottavani ton.

Tokon ja rallytokon suhteen en tiedä mitä teen. Lajit ei tipu pois meidän harrastuksista, mut harkitsen ohjatuista treeneistä pois jäämistä. Vaikka sieltä tärkeetä häiriötreeniä Helmille saiski... Pitää varmasn joku päivä mennä torille treenaamaan noitten kanssa. Rallytoko on muutenkin lajina sellanen, et harrastellaan sitä tokon rinnalla vähän sillontällön jos siltä tuntuu. Vaikka pate toukokuun kisoihin onkin ilmotettu. Mua vaan ärsyttää se tyyli, et vaaditaan tietyllä tavalla et koira kuuntelee ja hakee kontaktia, mut sitä ei oo opetettu eikä kunnolla vaadita. Eli opetellaan kokonaisia ratoja uusien liikkeiden kanssa, vaikka koiralla ei ole edes perus istumiset, maahanmenot tai seuraamiset kunnossa. Katsekontaktiahan rallytokossa ei tarvii olla, mut jos koiralla ei oo mitään käryä vaaditusta paikasta, niin ei sitä voi siltä myöskään vaatia. Se mikä rallytokon ja tokon treeneissä on yhteistä mikä ärsyttää on se, et siel tulee koiralle tyhmiä kentällä seisoskeluja ja et kaikki tekee samaa. Oli toko tai rallytoko niin mun koirat ei oo samalla tasolla, joten ne ei myöskään treenaa samoja asioita. Tassujen tokotreeneistä tykkäsin aikasemmin, koska siellä jokanen treenas omaansa ja ohjaaja neuvo uusia, ja kun ne pääs alkuun niin kävi kiertämässä vanhat läpi ja neuvomassa jos tarvii. Mut koska se on nyt muuttunu siihen, et kaikki tekee vuorotellen samaa niin en tykkää siitä. Mun koirat ei seiso kentällä kun oman vuoronsa ajan. Mitään huonompaa Paten vireelle ei kaikenlisäks voi tehdä, kun seisottaa sitä turhaan kentällä ja vartin päästä vaatia hyvävireistä seuruuta. Ja koska Helmin kanssa treenataan perusasentoa, eteentuloa ja seuruuta pääasiassa vaihtelevilla treeneillä, niin en tykkää siitä et mun pitää lähteä opettamaan koiralle eteenmenoa tmv vaan koska se nyt kuuluu sen kerran ohjattujen ohjelmistoon. Tiedän et varsinkin Helmi vaatii häiriötreeniä, Pare rutiinia, ja Helmi tarvii lisää varmuutta itseensä ja mun pitää kunnolla oppia se, miten ton kanssa on paras tehdä töitä. En siltikään osaa päättää laitanko viestiä ainaki tokokouluttajalle, et me ei jatketa ryhmässä koska tää ei meille sovi, vai haetaanko sieltä se häiriö. Rallytokossa ei olla paljoo edes päästy käymään koska oon aina töissä. Tänäänki olis treenit, mut oon iltavuorossa... Toisaalta rallyssa ollaan päästy kuitenki treenaamaan omaa, kiitos Jaanan ymmärtäväisen asenteen, jolloin mun koirat ei seisoskele vaan treenataan se mitä tehdään ja jos on sopiva rata niin tehdään sekin. Sit taas en tiedä onko oikein pitää ryhmäpaikkaa kun siellä niin harvoin käydään.. Blaah.  Ehkä mä pohdin vielä ens viikolla koittavan talviloman ajan et mitä teen ja ilmotan sit tarvittaessa kouluttajille