maanantai 12. elokuuta 2013

oho, kohtahan on syksy

Kauhee kun tää blogin päivittäminen tuntuu koko ajan jäävän. Oon aina töissä tai koirien kanssa jossain,niin eipä tuu sit blogia päivitettyä sen puolen tunnin aikana mitä päivässä oon jopa kotona ja hereillä. Nooh, muutaman päivän päästä alkaa loma ja voi taas päivitellä.

Heinäkuun loppu ja elokuun alku on ollu tapahtumarikkaita. Ollaan nähty Eevaa ja Hippiä, Siniä ja Cocoa, ja treenailtu. Joku kiva kävi leikkaamassa tosta meijän vakkaripellolta heinikon, niin päästiin tokoilemaan sinne pitkästä aikaa. Molempien koirien paikkikset sujuu, yhdessä ja erikseen.Helmi kestää sen, et pistän sen paikkikseen, pyörin ympyrää, käyn rapsuttamassa Patea puun luona missä se on kiinni, käyn palkkaa Helmiä välissä, pyörin,seison ja käyn palkkaamassa ja vapauttamassa. Varmaan 1-1,5min paikkiksia pisimmillään ton kanssa ottanu. Maahan-istu vaihto pitäis tolle opettaa, niin sais kisanomasemmin treenattua paikkista.

Ollaan taas käyty uimassa koirien kanssa. Tai lähinnä koirat on uinu.Helmi tajus jopa vapaaehtosesti uimisen! Sehän on tosiaan tähän mennessä käyny uimassa vaan niin, et oon kantanu sen veteen ja antanu uida rantaan. Nyt oltiin yks päivä Eevan ja Hipin kanssa vuohiksessa uimassa, niin Helmi uskals koko ajan pitemmälle ja pitemmälle veteen, ja sit lähti yhessä vaiheessa uimaan Hipin perään kun se haki keppiä. Pelastusliivithän tolla on edelleen, mut on iso edistysaskel, et uskaltaa jopa mennä uimaan. Siellä ne onnellisena Hipin kanssa ui edestakas puolelta toiselle pitkän aikaa :D Keppiäkin helmi on innostunu hakemaan vedestä, jos ei se oo liian kaukana et pitäis uskaltaa uida. Yksin ei mee vielä niin pitkälle, mut toisen koiran kanssa menee.

Lähettiin viikko sitte Eevan kanssa extempore Naantaliin päiväks. Lähettiin joskus puol 10 jälkeen aamulla, ja käytiin yllättämässä äiti. Se kun on Naantalissa ollu koko kesän, eikä tienny et ollaan tulossa. Joku 1,5h sit seikkailtiin rantakallioilla koirien kanssa, ja koirat pulahti mereenkin ja haki keppiä. Kyllä toi Naantali vaan on paras, ja siellä on niin parasta olla koirien kanssa kallioilla. Sieltä kun tultiin kotiin, niin koirat pääs Eevan äitille hoitoon siks aikaa, et käytiin leffassa.
Otettiin yks päivä Eevan kanssa tokoa pahkavuoressa, ja tein samalla helmille jäljen. Molemmat koirat toimi tokossa hyvin häiriöstä huolimatta. Onhan nurtsikenttä keskellä frisbeegolfrataa. Tein samalla Helmille myös jäljen, joka meni aika penkin alle. Helmi jäljesti kyllä hyvin, mut alueena ihan liian vaikee. Pari liian vaikeeta harhajälkeä joita seuras, ja jostain syystä jätti nakit syömättä jäljeltä. Löys kyllä loppupalkan ja sen söi. Pituutta jäljellä oli kokonaisuutena ehkä 30m.

3.8 Oltiin koirien kanssa Turussa elonäyttelyssä. Koska vetskut oli ilmaset, oli Pate ilmoitettu mukaan. Patelle ei ikinä kannata odottaa mitään hylkyä parempaa, ei ainakaan pety :D Ei mut ihan vakavasti ottaen, toi ei oo ehkä se ihan rotumääritelmän mukanen koira. Emältään se on periny pienen pään, isän puolelta taas iän mukana valuneet kaks keskimmäistä alahammasta, selkä on notkahtanu aavistuksen iän takia, sit sil on pari rasvapattia selässä, ja häntä on amputoitu. SERTi meille eiks jee? Patelle tuloksena odotetusti H. Mut ei se haittaa, koska Paten isän kasvattaja selvästi tykkäs tosta :) Kuulema ihan isänsä näkönen, ja kehu miten hyvin on säilyny ja tosi hyvät liikkeet. Tuomari ei ollukkaan samaa mieltä. Kitis et ei oo tarpeeks eturintaa ja peitsaa.No onko ihme jos käski liikuttaa koiraa vaan hitaampaa koko ajan? kyl me se ROP-VET joskus vielä revitään kasaan!
Samaisessa näyttelyssä Helmi tuloksella NUO-EH. Toi koira on tän kesän aikana tiputtanu kaiken karvansa,ja menettäny massansa. Ylläri siis et tuomari totes et laiha kaljurotta tarvii vielä aikaa. Oli meillä kiva päivä, joten eipä haittaa :) eikä matkaakaan ollu ton enempää.

10.8 olikin luvassa matkailupäivä. Kello soi kuudelta,lähtö 7kohti Ulvilaa, jossa alko 10 tottispäivä.Paikalla tais olla joku about 10 briardia, ja peruutuksen vuoks yks bortsu. Tykkäsin ihan sikana Helenan tyylistä kouluttaa, ja sen ajatusmaailmasta. Menisin ehdottomasti uusiks jos voisin. Sain noottia siitä, et komennan kentälle tullessa Helmiä sen perseilystä. Koska se kuulema tekee sitä selvästi epävarmuuttaan, ja vaatii paljon vieraassa ympäristössä treenaamista ja itsetuntoa kohottavia treenejä.Muuten sit et mun pitää olla rauhallisempi liikkeissäni. Alkeissahan ton kanssa ollaan vielä, mut kiva saada tietää mitä ohjaajana teen ton kanssa väärin.
Paten ei alunperin pitäny edes osallistua, mut koska jokasella oli 2 kertaa kouluttajalle, niin otinki sit Paten toisella kertaa. Sen kanssahan on ongelmana vireen pysyminen. Jos se on hyvässä vireessä niin se seuraa, jos se ei oo hyvässä vireessä niin laamailee. Patehan yllätti ja 6h autossa ja häkissä nukkumisen jälkeen veti parhaimmat seuruut koko kesänä.... saatiin silti hyvät neuvot sen kanssa, ja lähettiinkin treenaamaan sen kanssa saalisvietin avulla. Nyt sit treenataan sen kanssa ja nostatetaan viettiä, jolloin ton pitäis seuraa hyvin. Ollaan monta vuotta käyty ohjatuissa treeneissä, eikä olla saatu neuvoja mikä tohon toimis. Tuntuu et kaikki käskee namittamaan, mikä ei tolla sit taas palkattomana toimi. Mut kyl mä uskon et tää toimii!

Tottispäivän jälkeen siirryttiin 10km päähän Nakkilaan hakemaan Jenni ja Hertta kyytiin, ja pyörittiin ties kuinka kauan ettimässä oikeeta tietä josta päädyttiin metsälammelle. Hertta lähinnä pyöritteli silmiään, ja mun koirat veti ympyrää pitkin rantaa. Ihme et niillä vielä 12h kotoa lähdön jälkeen riitti virtaa juosta, jopa Patella.

Jos sananen tähän loppuun vielä Kipin yksinolosta. Ton yksinolo on pitkään ollu vaikeeta. Riittää et lähen koirien kanssa lenkille, niin huutaa, ravaa stressaantuneena ympäriinsä ja kusee eteisen matolle,jonku vaatteen tai lehden päälle.Jos jää koiran/koirien kanssa kotiin, niin sit jää rauhassa. Kuukaus sit mulla meni sit hermo siihen jatkuvaan pissojen siivoomiseen, ja raahasin Kipin häkin autosta sisälle. Se on nyt kuukauden verran ollu häkissä ne ajat, kun on yksin kotona. Riittää et ollaan 10min koirien kanssa pikapissalla, niin Kip on häkissä. Jää sinne rauhassa odottamaan, eikä stressaa ympäriinsä. Laitoin tolle myös vessalaatikon eteiseen, joten nyt sillä on kaks laatikkoa. Selvästi pissat tulee tohon eteisessä olevaan ja kakat vessaan, mut eipä oo hutipissoja tullu! Kaks kertaa tän kuukauden aikana on jääny vapaaks tänne kämppään, kun ollaan koirien kanssa oltu koko päivä reissussa. Molemmilla kerroilla löytyny pissat eteisen matolta. Vaikka varmasti osa kritisoi tätä häkittämistä, et se ei ongelmaa ratkaise, niin meillä tää toimii. Vaihtoehtoina hermostuneena ravaaminen pitkin kämppää,yksinolon stressaaminen ja kuseskelu, on mielestäni huonompi vaihtoehto kun rauhassa hyvän kokoseen metallihäkkiin jääminen. Häkki on siis niin iso et toi kollinrontti voi venyttää ittensä siellä.

Hui. mahdoinko edes muistaa kaikkea.. Jos vaikka rupeis päivittämään useammin, niin sais treenejäki kirjotettua tarkemmin ylös

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti